Kvanttikatti, maaniskuun rusakko
ja muut oudokit

Lewis Carrollin maailma

Riemuntain illanpaistona on yhtä oivallinen hetki sukeltaa syvälle kaninkoloon kuin milloin tahansa muulloinkin. Peilintakalan periskummallinen maailma on riemastuttanut lapsia ja lapsenmielisiä sukupolvesta toiseen. Keksijä, matemaatikko ja valokuvaaja Charles Lutwidge Dodgson sai jo elinaikanaan tunnustusta uuden genren – nimittäin lastenkirjallisuuden nonsensen luojana. Hänet tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Lewis Carroll. Kaikki tunnistavat hänen luomansa ikoniset hahmot kuten Irvikissan ja Tyyris Tyllerön.

Peilintakamaan vaihtoehtoiset totuudet

Kun peilintakamaan portaali aukeaa, euklidinen geometria hajoaa fraktaalikuvioiksi kuin Tyyriksen kuori. Näkökulmat ovat vinoja, sanat kieroja ja ajatus kiertää kehäpäätelmää. Carrollin viljelemä nurinkurin-logiikka räjäyttää tajunnan ovet sepposen säppeen.

Mieletöntä vai sittenkin mielekästä?

Ihmemaan tapahtumat ja asioiden suhteet hyökyvät hölynpölyisyyttä. Aikakaan ei virtaa lineaarisesti eteenpäin, vaan valitsee itse reittinsä ja tahtinsa. Tarkemmassa syynissä kaikki osoittautuu kuitenkin loogiseksi, vaikka tavat ja normit tietävät huutia.

Oudot ajatukset opettajina

Carrollin tarinat ovat paitsi viihdyttäviä myös opettavaisia. Järjenvastaisuuksien kautta lukija voi tehdä havaintoja arkiajattelun ja monien sääntöjen mielivaltaisuudesta. Järjestelmän sisäinen johdonmukaisuus ja eheys ei kerro juuri mitään sen tolkullisuudesta. Kun syy ja seuraus vaihtavat vetovastuuta, ehkä vika onkin tarkastelijan odotuksissa eikä ilmiöissä itsessään.

Fakta voittaa fiktion – ainakin outoudessa

Niin mielikuvituksellisia kuin Liisan seikkailut ovatkin, todellisuus vie helposti lajivoiton. Kuten fyysikko J. B. S. Haldane tokaisi: ”Universumi ei ole vain oudompi kuin kuvittelemme. Se on oudompi kuin edes osaamme kuvitella.” Tosielämässä Carroll kritisoi Haldanea tiedeuskosta ja Haldane puolestaan arvosteli Carrollia tieteellisen menetelmän väärinymmärtämisestä. Peilintakamaassa he mahtuvat sulassa sovussa samaan lauseeseen.

Haldanen nimiin laitetaan myös lausahdus vaiheista, jotka uusi ajatus käy läpi ennen hyväksytyksi tulemistaan: Ensin se on silkkaa roskaa. Sitten sitä pidetään omituisena mutta jossain määrin kiinnostavana. Seuraavaksi se on totta, mutta merkityksetöntä. Lopulta se jalostuu muotoon: ”Sitähän minä olen aina yrittänyt sanoa!”

Ensin hutkitaan, sitten tutkitaan

Herttakuningatar määräsi päitä poikki pantaviksi ennen kuin rikosta oli edes tapahtunut. Seuraus voi edeltää syytä myös fysiikassa, jonka lait eivät edellytä ajan virtaamista tiettyyn suuntaan. Einsteinin kerrotaan vitsailleen, että aika on olemassa vain sen vuoksi, etteivät kaikki asiat tapahtuisi yhtäaikaisesti.

Useimmat kemialliset reaktiotkin voivat periaatteessa edetä molempiin suuntiin. Samoin tietyissä kvanttimekaniikan kokeissa havaintotilanteen valinta näyttäisi vaikuttavan takautuvasti siihen, mitä tapahtui ennen mittausta.

Retrokausaliteetti on kiistelty aihe, mutta sitäkin on pohdittu aivan vakavissaan. Schrödingerin irvimirrin muistavat maallikotkin. Laatikon ollessa suljettuna vallitsee kaikki mahdolliset tulemat sisältävä kvanttimekaniikan superpositio. Vasta avaaminen ”lukitsee vastauksen” ja sisältä paljastuu joko kissa ilman virnettä tai virne ilman kissaa.

Fysiikan mikämikämaa

Everettin multiversumiteoria haastaa perinteisemmän kvanttiselityksen. Sen mukaan mitään aaltoluonteen romahdusta yksittäiseksi hiukkastilaksi ei tapahdu. Sen sijaan jokainen ”valintatilanne” haarauttaa todellisuuden erillisiksi universumeiksi. Selityksen mukaan kaikki mikä voi tapahtua, myös tapahtuu.

Teoria on siinä mielessä heikko, että sitä on mahdoton falsifioida. Tämä johtuu siitä, että rinnakkaiset universumit eivät ole keskenään vuorovaikutuksessa. Niitä ei voida nykytietämyksen mukaan havaita. Merkillistä kyllä tämä näyttää koskevan myös suurta osa tästäkin universumista.

Ensinnäkin 🧬 tavallisen aineen osuus on vain 5% koko maailmankaikkeudesta. 🌑 Pimeää ainetta on 27% ja 🌫️ pimeää energiaa 68%. Jotkut pitävät Carrollin tarinoita sumeina, mutta fysiikka painuu pimeydessä selvästi seuraavalle tasolle.

Eikä siinä vielä kaikki. Seuraavaksi tutustutaan käsitteeseen havaittavissa oleva universumi. Sen takana olevat asiat ovat käsityksemme mukaan todellisia, mutta havaintohorisontin ulkopuolella. Tätä kaukaisemmista kohteista peräisin oleva valo ei ole vielä ehtinyt saavuttaa meitä.

Lisäksi universumissa on kaksi erilaista tapahtumahorisonttia, joiden takaa emme voi koskaan saada mitään tietoa. Näistä tutumpi liittyy mustiin aukkoihin, joista mikään ei pääse pakenemaan – ei edes valo. Kosmologinen tapahtumahorisontti puolestaan johtuu universumin laajentumisesta. Nykyään laajentumisen oletetaan olevan kiihtyvää, mikä on lievästi ilmaistuna epäintuitiivista.

Kun tuijotat pohjattomaan pimeyteen, tyhjyys tuijottaa takaisin. Kummalle kuuluukaan hulluhattusen arvonimi ja paksuimman pajunköyden syöttämisen suurristi: Nonsensen kehittäjänä kannuksensa ansainneelle Carrollille vai universumi(e)n syvintä olemusta selittämään pyrkiville fyysikoille?

En kiirehtisi vastauksen kanssa. Tieteen historia on monesti osoittanut, että kaikkea pöhköltä kuulostavaa ei kannata tuoreeltaan tuomita humpuukiksi. Joskus hupsuus sisältää enemmän kuin ripauksen salattua totuutta.