Miksi Palestiina on tärkeä?

Merkitys lännelle

Hamasin kaltaisten terroristijärjestöjen viha ei kohdistu vain Israeliin, vaan myös länsimaihin. Juutalaisvihaa ilmentävien iskulauseiden kuten ”From the River to the Sea”, ”Puut ja kivet puhuvat” ideologinen jatkumo toistuu myös Euroopan mielenosoituksissa käytetyissä iskulauseissa kuten ”Ensin lauantai-ihmiset, sitten sunnuntai-ihmiset”. Se laajentaa viestin kohteen juutalaisista ”kristittyihin” eli länsimaisiin ihmisiin. Tämä on vuosikymmenten ajan ollut islamististen ääriryhmien retoriikan vakiokauraa.

Myös Iran kutsuu Israelia pieneksi Saatanaksi ja Yhdysvaltoja suureksi Saatanaksi. Euroopan valtioita ei välttämättä mainita, mutta ne ansaitsevat keskikokoisen Saatanan tittelin. Rauhanomaisissa demokratioissa elävillä ihmisillä on taipumus kuitata tällainen puhe joutavana uhitteluna, koska se tuntuu niin vieraalta. Historian valossa tämä on virhe, sillä despootit kertovat usein hyvin tarkkaan aikeistaan, kun heitä vain vaivautuu kuuntelemaan.

Muslimimaiden johtajat tuntevat kokemuksesta muslimiveljeskunnan ja muiden ääri-islamististen järjestöjen muodostaman uhan. Hamasin kannattajat eivät saa kokoontua ArabiemiraateissaRadikalisoitumisen pelossa Arabiemiraatit rajoittaa Britanniaan suuntaavien opiskelijoiden rahoitusta. Monissa arabimaissa kielletty äärijärjestö Muslimiveljeskunta toimii vapaasti Euroopassa., mutta länsimaissa he voivat vapaasti mellakoida. Media ja virkavalta keskittävät voimansa näiden muodostamasta uhasta varoittavien henkilöiden demonisointiin ja rankaisemiseen. Taustalla näyttää vaikuttavan väärin ymmärretty suvaitsevaisuus ja edelleen podettu syyllisyys ajat sitten päättyneestä kolonialismista. Etenkään Suomella ei ole kyseisen kompleksin potemiseen koskaan aihetta ollutkaan.

Kaikki muslimit eivät tietenkään ole radikalisoituneita, mutta ilmiöt eivät nykyään kunnioita valtionrajoja. Tiedossani ei ole, että Suomessa olisi kartoitettu esimerkiksi antisemitismin esiintyvyyttä väestöryhmittäin. Yleisen elämänkokemuksen perusteella ihmisen arvot eivät jää lentokentälle, kun hän muuttaa.

Sivilisaatioiden kamppailu

Kirjoitussarjan edellisessä osassa esitelty Huntingtonin näkemys on oikea. Sivilisaatiot ovat ihmisten kertomuksista suurimpia, ja niillä on yksilöistä ja jopa kansoista erillinen oma elämänsä. Ne muistuttavat orgaanista elämää, joka kaikkialla pyrkii laajenemaan ja täyttämään käytettävissä olevan tilan itsellään. Monikulttuurinen yhteiskunta on toisille unelma, mutta laajassa mittakaavassa se on vaarallinen harha. Se on välitila, jossa vastustajat mittailevat toisiaan ennen kuin ottavat mittaa toisistaan. Eurooppa on unissakävelijä, joka hoipertelee kohti libanonisaatiota.

En jaa kulttuuriimme istutettua mielen virusta, joka saa meidät uskomaan, että todellisten ja kuviteltujen syntiemme raskauden takia emme ansaitse jatkua. En allekirjoita myöskään arvorelativismin keskeistä väitettä, että kaikki kulttuurit ja perinteet ovat yhtä arvokkaita. Hedelmistään puu tunnetaan.

Mitä voimme tehdä

Israelin ja Palestiinan konfliktille emme voi tehdä mitään. Maantieteellinen ja geopoliittinen asemamme pienenä reunavaltiona ei mahdollista moraaliposeerausta suurvaltojen pelikentällä. En keksi, mitä muuta aktiivisella toiminnalla saavutettaisiin kuin Israelin ja Yhdysvaltojen etäännyttäminen omien tavoitteidemme suhteen.

Kokonaisen sivilisaation mielenterveyskuntoutuminen on haastava urakka, mutta heitän ilmaan muutaman idean. Ensinnäkin meidän tulisi noudattaa omia normejamme johdonmukaisesti eikä valikoivasti. Tekopyhyys, kaksinaismoraali ja poliittinen korrektius aiheuttavat kognitiivista dissonanssia ja pahimmillaan akuuttiskroonisen aivonyrjähdyksen.

Yhteiskunnan tasolla meidän tulisi luopua alemmuudentuntoisesta itseruoskinnasta. Kulttuurimme on säilyttämisen arvoinen ja juuri sen saavutusten takia monet pyrkivät maahamme asumaan. Tänne tullaan järjestyksen, toimivan yhteiskunnan ja infrastruktuurin houkuttelemina. Nämä ovat kulttuuristen arvojemme tuottamia hedelmiä, eivät taivaasta pudonnutta mannaa.

Suvaitsevaisuuskasvatukseen tulisi panostaa ja se pitäisi ottaa pakolliseksi osaksi kotouttamisohjelmaa. Erityisesti muslimiyhteisöjen johtohahmojen tulisi yksiselitteisesti tuomita juutalaisiin kohdistuva väkivalta ja ottaa avoimesti etäisyyttä vihapuhetta levittäviin elementteihin. Vaikeneminen antaa tilaa tulkinnoille, että ääriajattelu on hyväksyttyä.

Joidenkin mielestä tämä on leimaavaa ja nöyryyttävää, mutta tällainen puolestapahastuminen on turhaa. Monilla työpaikoilla ja joissain koulutuksissa sensitiivisyyskoulutus on pakollista. En pidä tätä radikaalina ajatuksena etenkään paljon julkisuutta saaneen rasismikeskustelun jälkeen. Rasismi ja ääriajattelu eivät ole mitenkään kantaväestön erityispiirre, vaan yleisinhimillinen taipumus, jota ilmenee kaikissa ihmisryhmissä.

Vähemmistöjen suojeluun tarkoitettujen toimien käytännön toimivuutta tulisi tarkastella kriittisesti. Jos ne lisäävät segregaatiota pitkällä tähtäimellä, niistä tulisi luopua. Suomalaiset itse ovat maailmassa häviävän pieni vähemmistö, ja oma kulttuurimme tarvitsee vaalimista, jos sen halutaan säilyvän. Kansallisvaltion koko idea on turvata etniselle ja kielelliselle ryhmälle oma turvallinen tila elää. Jos tätä ei hyväksytä valtiomme perustehtäväksi, Suomen valtiolla ei ole mitään oikeutusta ja se katoaa lopulta merkityksettömänä. Nykyisellä muutosvauhdilla hetki voi koittaa yllättävän nopeasti.

Varovaisesta suhtautumisestani huolimatta näen hopeareunuksen siinä, miten innokkaasti monet suomalaiset vaativat Palestiinan tunnustamista. Selvästi he ovat oivaltaneet oman valtion tärkeyden pienen kansan turvasatamana. Epäilemättä he ovat myös suomalaisten oman kansankodin vankkumattomia tukijoita.