Miksi Palestiina kiinnostaa?

Helppo selitys voisi kuulua, että kärsimyksen määrä on sietämätön, ja että maailman huomion keskipisteen pitääkin kohdistua Palestiinaan. Käsitys on inhimillisesti ymmärrettävä, mutta se ei selitä, miksi juuri tämä konflikti saa niin paljon palstatilaa ja yleisön huomiota. Maailmassa on monia konflikteja, ja jotkin niistä ovat verisempiä kuin israelilaisten ja palestiinalaisten välinen kiista.

Kannan korteni kekoon ja tuon esiin muutamia selityksiä, joiden toivon olevan edes hiukan tavallisista kliseistä poikkeavia. Ne tarjoavat näkökantoja myös siihen, miksi konflikti ei ota ratketakseen. En toista muualla nähtäviä vakiintuneita mielipiteitä, koska kirjoitusteni tarkoitus on tuoda esiin tuoreempia näkökulmia.

Hyvä lypsylehmä

Talous ei koskaan selitä kaikkea, mutta rahavirtojen seuraaminen helpottaa maailman toiminnan ymmärtämistä. Palestiinalaisille vuosikymmenten mittaan jaettu avustusten määrä on inflaatiokorjattuna noin 120 miljardia euroa. Summa on lähes yhtä suuri kuin toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakennukseen käytetty Marshall-apu. Kokonainen manner nousi sillä hirvittävän hävityksen raunioista. Vertailun vuoksi: Palestiinan alue on pienempi kuin Enontekiön kunta. Tuloksena ei kuitenkaan ole ollut Euroopan sodanjälkeiseen talousihmeeseen verrattavaa nousua.

Talouspsykologian varmoihin lainalaisuuksiin kuuluu, että ihmiset reagoivat kannustimiin. Toinen fakta on, että ihmiset reagoivat kannustimiin yllättävillä tavoilla. Palestiinalaisjohtajien, erityisesti Qatarissa asuvien Hamas-johtajien intressit eivät ole samat kuin Gazan asukkaiden. Heidän etujensa mukaista on pitää konflikti käynnissä ja uutisotsikoissa. Ilman tragediaa ei ole tukijoita. Ilman uhrikertomusta ei ole luksuselämään tarvittavia avustusmiljardeja.

Myös avustusjärjestöt kuten UNRWA tarvitsevat jatkuvaa konfliktia perustellakseen olemassaolonsa ja rahoituksensa. Kaikilla organisaatioilla on taipumus kasvaa ja alkaa toteuttaa omaa sisäistä tehtäväänsä julkilausutun tarkoituksensa sijaan. Järjestelmille kehittyy elävän organismin kaltainen eloonjäämisvietti. Jos konflikti ratkeaisi, näille organisaatioille ei olisi enää tarvetta, ja niiden henkilökunta menettäisi työnsä.

Sivuhuomiona suosittelen John Gallin klassikkoteosta Systemantics. Yksi sen laeista kuuluu: ”Järjestelmät kehittävät aina mekanismeja, jotka estävät niitä saavuttamasta alkuperäisiä tavoitteitaan”.

UNRWA on merkillinen tapaus

Vuonna 1949 palestiinalaisia varten perustettu YK:n alainen UNRWA on poikkeuksellinen luomus. Se on maailman ainoa kansainvälinen pakolaisjärjestö, joka on perustettu palvelemaan vain yhtä kansallista ryhmää. Koko muuta maailmaa varten on toinen järjestö eli UNHCR.

UNRWA:n määritelmän mukaan palestiinalaiseksi pakolaiseksi katsotaan kaikkien niiden miespuolisten henkilöiden jälkeläiset, joiden vakituinen asuinpaikka oli Palestiinan alueella 1.6.1946 ja 15.5.1948 välisenä aikana ja jotka menettivät kotinsa ja elinkeinonsa vuoden 1948 konfliktin seurauksena. Määritelmä koskee käytännössä vain arabeja ja lähes yksinomaan muslimeja.

UNRWA:n rahoitus perustuu osittain pakolaisten määrään. Palestiinalaisten pakolaisstatus periytyy biologisesti tosiasiallisesta elämäntilanteesta riippumatta toisin kuin yleisessä pakolaismääritelmässä. Tämä johtaa pakolaismäärän kasvuun ajan kuluessa riippumatta konfliktin kehittymisestä. Vuonna 1950 UNRWA:n määritelmän täyttäviä pakolaisia oli noin 750 000. Vuonna 2024 heitä oli 5,9 miljoonaa. Palestiinalaiset ovat yksi nopeimmin kasvaneista väestöryhmistä koko maailmassa.

Sijaissotien näyttämö

Alue oli kylmän sodan aikaan suurvaltojen sijaissotien näyttämö. Kylmän sodan päättyminen ei tuottanut Francis Fukuyaman kuvaamaa historian loppua eikä liberaalin demokratian voittokulku ollutkaan kulttuurisen evoluution päätepiste. Fukuyama teki kulttuurisen evoluution suhteen saman virheellisen oletuksen kuin monet tekevät biologisesta evoluutiosta. Tosiasiassa evoluutiolla ei ole suuntaa, päämäärää eikä lopullista muotoa. Historia ei ole vääjäämätöntä kehitystä kohti parempaa yhteiskuntaa, vaan sopeutumista muuttuviin oloihin.

Vaikka Fukuyama erehtyi kuvitellessaan koko maailman omaksuvan liberaalin demokratian ihanteet, hän ei ollut ennustusta tehdessään naiivi optimisti. Fukuyama tiedosti, että hänen ennustamansa ideologisen päätepisteen ”viimeinen ihminen” eläisi turvattua elämää, mutta kokisi olemassaolonsa henkisesti tyhjäksi. Merkityksen puutteen vuoksi historian loppu olisi apeaa aikaa, ja tämä eksistentiaalinen jännite saattaisi synnyttää ideologisen kapinan. Kun ihmisiltä puuttuu oikeutettu taistelu, he ryhtyvät taistelemaan vääryyden puolesta.

Samuel P. Huntingtonin teesi sivilisaatioiden välisestä kamppailusta on osoittautunut osuvammaksi. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa ideologista taistelua ei enää käydä vasemmiston ja oikeiston välillä. Ihmiskunta on palannut entisiin perustavanlaatuisiin jakolinjoihin, joita määrittävät kieli, uskonto ja kulttuuri. Konflikti yltyy väkivallaksi siellä, missä kulttuuriset arvot törmäävät. Israel on tällainen mannerlaattojen saumakohta, jossa magma purkautuu ilmoille.

Lännen psykopatologia

Lännen psykopatologia ansaitsisi erillisen kirjoitussarjan. Tyydyn tässä mainitsemaan joitain sen keskeisiä piirteitä. Sivilisaatiotamme leimaa nykyään perinteisten hyveiden halveksiminen ja rituaalinomainen itseinho, jota voisi verrata uskonnolliseen katumusharjoitukseen ilman synninpäästön mahdollisuutta. Muita elementtejä ovat moraalin ja vapaan tahdon kiistäminen, yksilön arvon määrittäminen ryhmäominaisuuksien perusteella, kaksoisstandardit ja menestyjiin kohdistuva viha.

Länsimainen kulttuuri on omaksunut uusmarxilaisen ideologian normit, joiden hyökkäyskärki kohdistuu yhteiskuntamme moraaliseen ytimeen. Monet näistä ajatuksista ovat niin absurdeja, että vain norsunluutorniin pesiytynyt älymystö voi uskoa niihin tosissaan.

Pidämme Israelia omaan viiteryhmäämme kuuluvana, koska sekin on liberaali demokratia ja koska meitä yhdistää sama judeo-kristillinen kulttuuriperintö. Israel ei kuitenkaan suostu osallistumaan kollektiiviseen hulluuteemme. Kadehdimme sillä vielä olevaa elämänhalua ja yritämme vetää senkin mukaan itsetuhoisen psykoosimme kurimukseen.

Sanotaan, että kenraalit valmistautuvat aina edelliseen sotaan. Myös lännen liberaali lehdistö näyttää valmistautuvan edesmenneisiin uhkiin, kun se pomppaa sätkynukkena pystyyn joka kerta kun jossain rasahtaa mahdollisuus otsikoihin äärioikeiston uhasta. Ehkä tähän todella on perusteitakin. Samalla ääri-islamismi saa kuitenkin levitä rauhassa uskonnonvapauden sumuverhon ja vihapuhelakien suojaamana. Ääri-islamistien masinoimat iskut ja levottomuudet kuitataan valitettavina yksittäistapauksina tai niiden väitetään olevan jalkapallofanien juhlimista.