Tie rauhaan vai sittenkin umpikuja?

Konfliktin mahdolliset ratkaisumallit

Konfliktit voivat ratketa useilla eri tavoilla. Yritän tässä kirjoituksessa käsitellä Palestiinan ja Israelin välisen konfliktin mahdolliset skenaariot ja arvioida niiden toteutumisen todennäköisyyttä. Varmasti on muitakin mahdollisuuksia tai tässä esittämieni vaihtoehtojen yhdistelmämalleja.

1. Sotilaallinen ratkaisu Israelin voitoksi

Täysi miehitys ja sitä seuraava laaja karkotusoperaatio olisi humanitaarinen katastrofi. Se edellyttäisi demokraattisessa maassa äärimmäistä poikkeustilaa ja se olisi muutenkin sisäpoliittisesti vaikea ratkaisu. Lisäksi sen aiheuttama kansainvälinen reaktio eristäisi Israelin. Mikään arabimaa ei ottaisi palestiinalaisia vastaan eikä miljoonien pakolaisten sijoittaminen Eurooppaankaan ole realistista. Näistä syistä vaihtoehto on epätodennäköinen.

2. Status quo: ajoittainen väkivalta leimaa epämukavaa rauhaa

Tämä on todennäköisin skenaario. Viime vuosikymmeninä tutuksi käynyt dynamiikka jatkuu: jäätynyt rauha, ajoittainen eskalaatio, pinnan alla kytevä palo. Kukaan ei varsinaisesti hyväksy tilannetta, mutta sitä ylläpitäviä voimia on useita. Israel hallitsee tilannetta toistaiseksi sotilaallisen ylivoimansa ansiosta. Arabimaat voivat moraalisesti paheksua tilannetta, mikä palvelee niiden poliittisia tavoitteita. Palestiinalaiset säilyttävät uhrikertomuksen, joka saa kansainvälistä vastakaikua. Suurvallat jatkavat alueen käyttämistä sijaissotiensa koekenttänä.

Mahdollisesti jokin ylikansallinen operaatio saa mandaatin valvoa aselepolinjaa. Olennaisesti tämä olisi jatkumoa Unifilin tehtävälle, joka on puolen miljardin vuosibudjetillaan epäonnistunut YK:n päätöslauselmien toimeenpanemisessa vuodesta 1978 lähtien.  

3. Kahden valtion malli

Kahden valtion mallia pidetään diplomatiassa edelleen oletusarvoisena ratkaisuna ikään kuin uskottaisiin sen olevan mahdollinen. Hamas on aina torjunut tämän vaihtoehdon ja myös palestiinalaishallinnon hyväksyntä on lähinnä retorinen. Israelinkaan sitoutumisesta prosessiin ei ole takeita lokakuun 7. päivän hyökkäyksen jälkeen. Palestiinalaisalueiden maantieteellinen ja poliittinen hajanaisuus tekevät kahden valtion mallista ideologisen haamun, jolle ei vaikuta olevan todellisia edellytyksiä. Ehkä erilliset alueet voisivat toimia kaupunkivaltioina, mutta tämä ei vastaa nykyajatusta kahden valtion mallista.

4. Yhden valtion malli, jossa Israel hallitsee ainakin Gazaa

Välittömästi vihollisuuksien päätyttyä tämän kaltainen järjestely on melkein väistämätön malli. Gazan yhteiskunta on romahtanut ja jokin ulkopuolinen taho tarvitaan ylläpitämään järjestystä. Jos mikään Israelin hyväksymä arabimaa ei suostu ottamaan vastuuta, tehtävä lankeaa Israelille. Israel voisi jonkin aikaa kontrolloida koko aluetta, mutta demografinen ja kansainvälinen paine tekevät pysyvästä liitoksesta epätodennäköisen. Hallinta voi tapahtua ilman muodollista alueliitostakin, mutta se ei ole kestävä ratkaisu, vaan kaaoksen hallintaa ja konfliktin patoamista. Käytännössä tämä palautuu vaihtoehtoon 2. eli nykytilan jatkumiseen.

5. Naapurimaat liittävät palestiinalaisalueet itseensä

Historian valossa tämä ei olisi ennenkuulumatonta. Jordania liitti Länsirannan itseensä vuonna 1950 ja Egypti hallitsi Gazaa vuodesta 1948 vuoteen 1967. Myös Syyrialla ja Libanonilla on ollut laajentumispyrkimyksiä, mutta mikään näistä skenaarioista ei ole uskottava nykyisessä tilanteessa. Arabimaat eivät halua palestiinalaisia alueelleen. Jordaniassa muistetaan vuoden 1970 Mustan syyskuun aseelliset taistelut, jotka uhkasivat valtiollista suvereniteettia ja jopa kuninkaan henkeä. Libanonissa palestiinalaiset asejoukot keikauttivat maan herkän tasapainon, mikä johti sisällissotaan eikä maa ole vieläkään toipunut siitä. Myös Kuwait karkotti satojatuhansia palestiinalaisia Irakin miehityksen jälkimainingeissa.

6. Naapurimaiden sotilaallinen interventio ja Israelin tappio

Naapurimaat ovat useaan otteeseen hyökänneet Israeliin, mutta epäonnistuneet. Nämä kokemukset yhdessä Israelin sotilaallisen etuaseman kanssa estävät tämän skenaarion toistumisen lähitulevaisuudessa. Tämä ei kokonaan poissulje yllätyshyökkäyksen mahdollisuutta, kuten nähtiin 7. lokakuuta 2023. Israelin ydinasekyvykkyyden takia tämä on vaihtoehdoista pelottavimpia. En usko, että Israelin kansa poistuisi kaiken kokemansa jälkeen maailman näyttämöltä ilman spektaakkelimaista loppunäytöstä.

7. Ulkoinen shokkitekijä

Lähi-idän suuret murrokset ovat harvoin syntyneet hallituista kompromisseista. Useimmiten ne ovat olleet seurausta valtajärjestelmien romahtamisesta, äkillisistä taloudellisista shokeista tai laajoista kansannousuista. Alueen tasapainoa horjuttavia katalysaattoreita voisivat olla kansainvälinen suursota, luonnonkatastrofi, Iranin ydinase, alueellisen suurvallan kriisi tai Kiinan passiivisen tarkkailijaroolin vaihtuminen aktiiviseksi toimijaksi.

Tällaiset tekijät voivat luoda olosuhteet, joissa aiemmin mahdottomilta näyttäneet ratkaisut käyvät mahdollisiksi. Kertaluontoisten yllättävien tekijöiden todennäköisyyksiä on turha arvailla. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että vaikka ne ovat harvinaisia, maailmanhistoria on täynnä tällaisia mustia joutsenia.

8. Kansallisten myyttien yhteensovittaminen

Tarinat eivät ole vain tarinoita, vaan ihmisryhmien olemassaolon perusta. Ilman tarinoita on vain yksilöiden ja irrallisten tapahtumien kaaos. Yksin olemme heikkoja ja usein onnettomia. Ihmiskunnan menestystarinan salaisuus on yhteistyössä. Kansallistunnekin on kertomus, ja vihollisuus kumpuaa yhteensopimattomista kertomuksista, joissa vastakkaiset näkemykset kohtaavat väkivaltaisesti.

Ihmiset ovat taitavia kehittämään tarinoita eikä ole mahdotonta, että määrätietoisella työllä nykyiset kertomukset voitaisiin sovittaa yhteen. Aito sopu vaikuttaa silti erittäin epätodennäköiseltä lähitulevaisuudessa. Kun todennäköisin vaihtoehto on nykyisen pattitilanteen jatkuminen ja pahimmassa tapauksessa ydintuho, myös tätä vaihtoehtoa kannattaisi tutkia. Kestävään rauhaan vievä kinttupolku näyttää vaikeakulkuiselta, kun taas sotaan johtava väylä aukeaa edessä petollisen helppona.