Kartan reunalla

Israelin geopoliittinen asema

Israel on pieni kansallisvaltio, jonka juutalainen enemmistö erottaa sen selvästi alueen muista kansoista. Sitä ympäröivät arabivaltiot ja ei-valtiolliset toimijat, joista useimmat ovat historiallisesti olleet avoimen vihamielisiä ja kiistäneet sen olemassaolon oikeutuksen. Vaikka osa naapureista on sittemmin solminut rauhan tai normalisoinut suhteita, perustavanlaatuinen epäluottamus jatkuu.

Israel on alueen ainoa vakiintunut ja toimiva demokratia, jossa käydään vapaat vaalit ja jonka lehdistö ja oikeuslaitos ovat itsenäiset. Tämä unohtuu monesti kansainvälisessä kritiikissä. Israelin arabit ovat täysivaltaisia kansalaisia ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat turvatut toisin kuin muualla Lähi-idässä. Avoin yhteiskunta ja alueen pienuus tekevät Israelista sotilaallisesti haavoittuvan, vaikka sen ylivoima teknologiassa ja tiedustelussa on huomattava.

Kansainvälinen asema nojautuu pitkälti Yhdysvaltain tukeen, joka on vaihdellut hallinnon mukaan. Kylmän sodan aikana alue oli suurvaltojen sijaissotien näyttämö, kun Neuvostoliitto aseisti Israelin vihollisia. Nykyään Iran johtaa Israelin vastaista liittoumaa aseistamalla, rahoittamalla ja kouluttamalla Hizbollahia Libanonissa, Hamasia Gazassa ja huthikapinallisia Jemenissä. Näiden aseellisten ryhmittymien ideologisena tavoitteena on Israelin tuhoaminen eikä vain sen harjoittaman politiikan vastustaminen.

Antisemitismi kulttuurisena normina

Antisemitismi on useissa muslimimaissa pikemminkin kulttuurinen normi kuin ääriaineksiin rajoittuva ilmiö. Monissa Lähi-idän maissa antisemitistisiä väitteitä allekirjoittavien osuus väestöstä on reilusti yli 90Lähde: https://www.adl.org/adl-global-100-index-antisemitism %. Yllättäen antisemitismi on Iranissa vähemmän yleistä kuin muissa Lähi-Idän maissa.

Selitys ei löydy väestöryhmien välisestä kitkasta tai vanhoista konflikteista. Esimerkiksi Indonesialla ei ole historiallisia yhteyksiä Israeliin eikä maassa ole koskaan ollut juutalaisväestöä. Silti tämän maailman suurimman muslimimaan väestöstä 96 % on samaa mieltä stereotyyppisten antisemitististen väitteiden kanssa.

Kyse ei ole vain vihamielisyydestä Israelia kohtaan, vaan vakiintuneista stereotypioista, joita ylläpidetään myös koulujärjestelmässä, uskonnollisessa opetuksessa ja mediassa. Osuudet ovat sellaisia, että tulee mieleen vanha vitsi siitä 99 prosentista, joka pilaa koko porukan maineen.

Nuorena viha väännettävä

Kulttuurisen normin luonnetta kuvastaa, että monien arabimaiden opetussuunnitelmiin kuuluu antisemitismiä jo varhaisesta iästä alkaen. Israel puuttuu koulujen kartoista, ja etniseen viholliskuvaan perustuva kieli on opetuksessa tavallista. Esimerkiksi Saudi-Arabian kouluissa opetettiin vuoteen 2022 saakka, että juutalaiset ovat sapatin rikkovia apinoita ja kristityt vääräuskoisia sikoja. Uusimmissa oppikirjoissa sisältöä on pehmennetty osana poliittista liennytystäSaudi‑Arabian Vision 2030 -ohjelma.

Palestiinalaiskouluissa puolestaan on jopa matematiikan opetuksessa käytetty laskentaesimerkkejä, joissa ihannoidaan marttyyrikuolemaa ja aseellista jihadiaPyhä sota vääräuskoisia vastaan. Uskonnollisessa yhteydessä myös henkinen kilvoittelu.. Kun viha tihkuu aapisen sivuilta, ei rauhalle ole sijaa edes marginaalissa. Oppiminen pois rakenteellisesti ylläpidetyistä viholliskuvista edellyttäisi radikaalia yhteiskunnallista muutosta.

Eksistentiaalinen uhka

Historia osoittaa, että vihapuhe johtaa vihatekoihin. Juutalaisviha on yleistä eikä se liity suoraan Israelin harjoittamaan politiikkaan. Esimerkiksi Gazaa hallitsevan Hamasin perustamiskirja on avoimen antisemitistinen ja yllyttää tuhoamaan juutalaiset. Siinä esiintyvä hadithinSuullinen perimätieto Muhammedin opetuksista tekstikatkelma ”Kivet ja puut sanovat: Oi muslimi, Jumalan orja, juutalainen on takanani – tule ja tapa hänet” ei ole vastarinnan vertauskuva, vaan kirjaimellinen kehotus tuhota juutalaiset. Lännessäkin on mielenosoituksissa nähty lyhennettyä muotoa ”Kivet ja puut puhuvat”, jota ulkopuolisen on vaikea tunnistaa vihapuheeksi.

Samaa pohjavirettä on Suomessakin ahkerasti toistetussa iskulauseessa ”From the River to the Sea, Palestine will be Free”. Siinä kiteytyy Hamasille ja maltillisemmalle palestiinalaishallinnolle yhteinen kanta, jonka mukaan juutalaisvaltiolla ei ole olemassaolon oikeutta. Mielenosoituksissa tätä hokevat länsimaalaiset eivät pysähdy miettimään, mitä tällainen vapaus tarkoittaa. Se ei tarkoita meille tuttua yksilönvapautta, uskonnonvapautta tai sananvapautta.

Hamasin ja muiden ääri-islamistien retoriikassa tämä merkitsee juutalaisvapaata Palestiinaa, joka näiden käsityksen mukaan käsittää myös Israelin valtion alueen. Tämä olisi looginen loppusilaus kehitykselle, joka on jo tapahtunut kaikkialla muualla Lähi-idässä. Juutalaisyhteisöt katosivat nopeassa tahdissa Iranista Pohjois-Afrikkaan ulottuvilta alueilta, joissa ne elivät jopa 2000 vuoden ajan.

Vihan sokeuttamat

Kun antisemitismistä tulee niin arkipäiväistä, ettei sitä enää edes huomata, ei kyse ole mielipiteistä vaan maailmankuvasta. Juutalaisiin kohdistuvaa vihaa ylläpidetään aktiivisesti eikä se katoa vaikenemalla ja silmät ummistamalla. Aiheesta puhuminen on kuitenkin vaikeaa maailmassa, jossa viha esitetään usein oikeutettuna vastarintana tai jopa myötätunnon muotona. Tämän vuoksi Israelin aseman tarkastelu jumiutuu helposti vakiintuneisiin poteroihin.