Sodan kylmä rationaalisuus

Julkaisen uudelleen vuonna 2014 kirjoittamani kahden artikkelin sarjan, joka on ikävä kyllä edelleen ajankohtainen. Tämä ensimmäinen osa on sotien yleisiä mekanismeja taustoittava. Toinen osa keskittyy erityisesti Venäjän muodostamaan strategiseen ja sotilaalliseen uhkaan.

Etenkään tämän osan tavoitteena ei ole ole selittää yksittäisiä konflikteja, vaan tarjota selitysmalleja sille, miksi aseellisia yhteenottoja syntyy silloinkin, kun niiden välttäminen näyttäisi mahdolliselta tai peräti helpolta. Sotien syy löytyy harvoin irrationaalisuudesta tai puhtaasta pahuudesta, vaikka äkkiseltään näin voisi ajatella.

Kuluvalla viikollaArtikkeli julkaistiin alun perin 1.8.2014 osallistuin keskusteluun, jossa esitettiin, että lisääntynyt keskinäinen taloudellinen riippuvuus estää sotilaalliset yhteenotot, koska sodan hinta muodostuu sietämättömän korkeaksi. Historiallisesti erityisesti ensimmäinen maailmansota pakottaa epäilemään väitettä, joten päätin perehtyä hieman paremmin rauhantutkimukseen. Käsitys kaupankäynnin ja keskinäisen riippuvuuden rauhaa lujittavasta vaikutuksesta juontuu vapausfilosofi Immanuel Kantin ikuista rauhaa koskevasta ajattelusta.

Käsitys nojaa rationaalisen päätöksenteon oletukseen, jonka mukaan osapuolet punnitsevat sodasta aiheutuvat hyödyt ja haitat ja tekevät ratkaisun näiden perusteella. Sodankäynti aiheuttaa monenlaisia kustannuksia ja keskinäisen kaupankäynnin häiriöt muodostavat osan näistä kustannuksista. Sotaa on kuvattu epätaloudellisena konfliktinratkaisumallina, koska se tuhoaa voimavaroja, jotka muutoin olisivat olleet osapuolten jaettavissa.

Periaatteessa pitäisi siis olla mahdollista saavuttaa neuvottelutulos, jota molemmat osapuolet pitävät sotaa parempana vaihtoehtona. Sodista ei kuitenkaan ole nykymaailmassakaan pulaa kuten ei myöskään selityksistä sille, mistä ne johtuvat. Seuraava yhteenveto kuvaa sodan syitä rationaalisen päätöksenteon viitekehyksessä. Jätän vähemmälle huomiolle rationaalisen päätöksenteon ulkopuoliset syyt, joita on vähintään yhtä paljon.

Seuraavat syyt voivat johtaa rationaaliset päätöksentekijät päätymään sotaan rauhanomaisen sopimuksen sijaan:

1. Epäsymmetrinen informaatio

Osapuolilla ei ole varmaa käsitystä toisen osapuolen neuvottelujen kohteena olevien asioiden arvoille asettamista painotuksista. Osapuolet eivät myöskään tunne täydellisesti toistensa heikkouksia ja vahvuuksia. Rauhanomaisissakin neuvotteluissa osapuolet pyrkivät parantamaan neuvotteluasemaansa pitämällä tavoitteensa, vahvuutensa ja aikeensa osittain omana tietonaan.

Täydellisen informaation oletus on mahdoton myös sen takia, että päätösten ja tekojen kaikkia seurauksia ei voida ennustaa. Tämä koskee sekä mahdollisen yhteenoton lopputulosta että siitä koituvia haittoja ja hyötyjä. Rajoitetun voimainkoetuksen yhtenä tavoitteena voikin olla hankkia tietoa toisen osapuolen kyvykkyyksistä ja sitoutumisasteesta. Näin voidaan suhteellisen vähäisin kustannuksin saada laajempia tavoitteita palvelevaa informaatiota.

2. Epäily toisen osapuolen sitoutumisesta neuvotteluratkaisuun

Valtioiden välisillä sopimuksilla ei viime kädessä ole ulkopuolista tahoa, joka huolehtisi niiden täytäntöönpanosta riitaisten osapuolten kesken. Epäluottamus vaikeuttaa sopimusratkaisun löytämistä, minkä lisäksi se voi toimia perusteena ennaltaehkäisevälle iskulle. Sitoutumisongelma liittyy erityisesti tilanteeseen, jossa keskenään epätasaväkisten osapuolten voimasuhteet ovat kääntymässä.

Tällöin vahvistumassa olevalla osapuolella on tarve välttyä sodalta ja käynnistää neuvottelut uudelleen myöhemmin. Heikkenemässä olevan osapuolen intressinä taas olisi jäädyttää tilanne. Epäluottamus vahvistumassa olevan osapuolen tulevaisuuden aikeista voi kuitenkin estää sopimuksen syntymisen. Sopimuksen pitävyyden takaaminen edellyttäisi vahvistumassa olevan osapuolen nousua rajoittavia mekanismeja.

3. Toisensa poissulkevat ei-jaettavissa olevat intressit

Neuvottelujen onnistuminen edellyttää, että kummankin osapuolen neuvotteluratkaisusta saamat hyödyt ja haitat ovat tasapainossa sodan odotettavissa olevien seurausten kanssa. Jos neuvottelujen kohteena olevat asiat eivät ole osapuolten kesken jaettavissa, voivat molemmat osapuolet pitää sotaa neuvotteluja parempana ratkaisuna.

Aluekiistat ja perinteiseen suurvaltapolitiikkaan liittyvä etupiiriajattelu kuuluvat tähän ryhmään, jossa molempia tyydyttävää neuvotteluratkaisua voi olla vaikea löytää.

4. Päämies-agentti-ongelma

Yleisellä tasolla ongelma johtuu siitä, että päätöksentekijän ja tämän edustaman ryhmän edut eivät käy yksiin. Esimerkiksi sodasta aiheutuvat haitat ja hyödyt voivat jakautua epätasaisesti valtiovaltaa käyttävän henkilön keskeisten kannattajien ja muun väestön kesken. Ongelma korostuu oloissa, joissa tiedonvälitys on valtiovallan ohjauksessa ja kansalaisyhteiskunta toimii huonosti.

5. Monenkeskiset suhteet

Todellisessa maailmassa osapuolia on useita ja näiden sisäinen yhtenäisyys vaihtelee. Myös keskinäiset liittolaissuhteet mutkistavat tarkastelua. Kun neuvottelujen osapuolten määrä kasvaa, voi syntyä tilanne, jossa mikään sopimusesitys ei saa kaikkien osallisten hyväksyntää.

Edellä keskityttiin mekanismeihin, jotka voivat johtaa sotaan, vaikka päätöksenteko perustuisi rationaaliselle odotettavissa olevan hyödyn maksimoinnille. Käyttäytymistieteiden tutkimuksen ansiosta tiedetään, että ihmisten päätöksenteko on alttiina monenlaisille päättelyvirheille.

Lisäksi sotaan voidaan ajautua myös ilman erityistä päätöstä. Sotien syyt voivat olla myös psykologisia kuten rankaisumotiivi tai ne voivat liittyä uskomusjärjestelmiin tai etnisiin syihin. Tämä lyhyt katsaus osoitti, että sotien syntymekanismeja on useita ja että aseellisten konfliktien ehkäisemiseen ei näyttäisi olevan mitään yksittäistä keinoa.