Kauppojen hedelmävalikoima on runsastunut ilahduttavasti sitten lapsuusvuosien. Marketin hyllyt notkuvat monenlaisia eksoottisiakin hedelmiä, joiden nimiä ja käyttötapoja joudun joskus arvailemaan. Keskityn tässä kuitenkin taateleihin, jotka ovat tuttuja, vaikka käytänkin niitä melko harvoin.
Leikitään ajatuksella, että pieni osa taateleista on myrkyllisiä ja voi vahingoittaa tai jopa tappaa ihmisiä. On vaikea erottaa myrkyllisiä taateleita terveellisistä ja harmittomista. Kuvitellaan, että olet elintarviketurvallisuudesta vastaava viranomainen.
Koska tehtäviisi kuuluu väestön suojeleminen, ryhdyt riskeistä kuultuasi tietysti heti toimiin. Ensimmäiseksi laadit tiedotuskampanjan, jossa varoitetaan osan taateleista olevan terveydelle vaarallisia.
Mahdollisesti käynnistäisit tutkinnan myrkkytaatelien alkuperän selvittämiseksi. Lisäksi virasto kohdistaisi valvontaa ja sanktioita erityisesti niihin toimijoihin, jotka tietoisesti tuovat maahan ja jakelevat tällaisia taateleita.
Oletettavasti ohjeistaisit kauppoja poistamaan tuotteita myynnistä ja tekemään takaisinvetoja, jotta taatelien aiheuttamat myrkytykset vältettäisiin jatkossa. Ei ole vastuullista jatkaa taatelien maahantuontia, ennen kuin haitalliset taatelit pystytään erottamaan terveellisistä.
Näin toimisi viranomainen, jonka ensisijaisena huolenaiheena on kuluttajien turvallisuus. Mutta entäpä jos olisit käyttänyt edeltävät vuosikymmenet väittäen, että kaikki hedelmät ovat samanlaisia? Jos olisit jankannut, että pienikin vihjaus mahdollisista haitoista olisi taatelifobiaa? Entä jos olisit aktiivisesti ajanut taatelien rajoittamatonta tuontia ja vastustanut kaikkia varotoimia?
Mitä jos urasi perustuisi sen hokemiselle, että jokainen hedelmien eroista vihjaava henkilö on hedelmänvihaaja, joka pitää vaientaa? Mitä jos aiempi välinpitämättömyytesi olisi syy sille, että ihmisiä kuolee myrkyllisten taatelien vuoksi? Kantaisitko vastuun vai jatkaisitko sen vakuuttelua, että hedelmien monimuotoisuus on suurin voimavaramme? Että kaikki hedelmät ovat yhtä hyviä ja että paremman valvonnan ehdottaminen on vihapuhetta?
Kun tällainen ajattelu päätyy instituutioiden rakenteisiin, yksittäiset virkamiehet eivät voi enää hoitaa tehtäviään, vaikka haluaisivatkin. Järjestelmä, joka ei kykene tunnistamaan tekemiään virheitä, ei pysty myöskään estämään seuraavia myrkytyksiä. Niinpä teeskentely kaikkien hedelmien samanlaisuudesta jatkuu, maksoipa se kuinka monta ihmishenkeä tahansa.
Jokaisen myrkytystapauksen jälkeen toistuu tuttu kaava. Sen sijaan, että poliitikot puhuisivat taateleista, huomio siirretään pilaantuneisiin luumuihin, myyntirajoituksiin ja muihin epäolennaisuuksiin.
Jos paikalla sattui olemaan yksi sankaritaateli, kaikki keskittyvät tämän ylistämiseen sen sijaan, että pohtisivat varsinaisen ongelman ratkaisua. Kukaan ei vaivaudu analysoimaan, estikö sankaritaatelin toiminta yhtäkään myrkytystä. Silläkään ei ole tarinan kannalta merkitystä, että paikalla oli myös useita sankaripersikoita.
Tarvittaisiin enemmän stoalaista rohkeutta. Niin yksilöiden toiminnassa kuin yhteiskunnallisissa rakenteissa. Monet historialliset hyveet ovat ajan myötä peittyneet luutuneiden asenteiden ja kerran valittujen mielipiteiden alle.
Rohkeutta kohdata epämiellyttävä tosiasia, vaikka se romuttaisi aiemman kannan.
Rohkeutta sanoa ääneen se, minkä tietää todeksi, vaikka ympäristö rankaisisi.
Rohkeutta luopua asemasta, maineesta tai suosiosta, jos ne estävät toimimasta oikein.
Edmund Burke pohti aikanaan, miksi paha pääsee toistuvasti voitolle. Hänen vastauksissaan toistuivat samat teemat: hyvien passiivisuus, huonot lait ja kyvyttömyys järjestäytyä jättävät pelikentän niille, jotka toimivat määrätietoisesti järjestelmän kaatamiseksi.
Tässä muutama Burkeen yhdistetty sitaatti:
Jos juttu jäi vaivaamaan sopivasti, samaa tyyliä löytyy lisää täältä.