Vallankumous söi omat lapsensa
Seksuaalinen vallankumous sai lähtölaukauksensa 60-luvulla e-pilleristä. Teknologisesta kehityksestä käynnistynyt vallankumous oli kuin vahinkoraskaus. Se oli suunnittelematon, mutta seuraukset olivat kauaskantoiset eikä vastuunkantajaa löydy edes isyystestillä. Voidaan silti arvioida takaportista sisään luikahtaneen murroksen tuloksia.
Raskauden pelon väistyminen vapautti naiset harrastamaan seksiä avioliiton ulkopuolella. Miesten kankeus sopeutui nopeasti naisten venyviin rajoihin. Pitkään hellittyjen tabujen periksi antaminen mahdollisti syvällisen keskustelun seksuaalisista tarpeista. Seksuaalikasvatus ja valistus paranivat.
Perhesuunnittelu helpotti naisten kouluttautumista ja paransi heidän mahdollisuuksiaan työelämässä. Alkuun uskottiin, että ehkäisyn saatavuus johtaisi ei-toivottujen raskauksien ja aborttien määrän laskuun, mutta kävikin päinvastoin.
Asennemuutos nosti erotiikan takahuoneen komerosta kaikkien nähtäville. Yötä päivää sykkivän internetin myötä pornoteollisuus paisui valtaviin mittoihin. Prostituutio normalisoitiin tavalliseksi työksi ja nettikameralle keikistelystä tuli voimaannuttavaa hupia.
Avioliittojen määrä kääntyi laskuun, ja nykyään suurin osa lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon. Avoliittoja ei tilastoida, mutta avoeroja lienee moninkertainen määrä. Kehitys liittyy paitsi vapaaseen seksiin myös yleiseen yksilökeskeisyyteen ja nautinnonhaluisen elämän korostumiseen.
Nykyiset parisuhdemarkkinat turhauttavat sekä miehiä että naisia. Varsinkin alemman sosioekonomisen statuksen miehet jäävät usein tahtomattaan ilman kumppania. Hyötyjiä ovat lähinnä sitoutumishaluttomat korkean aseman omaavat miehet, joilla voi olla useita partnereita.
Miesten moniavioisuus on ihmiskulttuureissa tavallista, joten emme ole siinä suhteessa kovinkaan erikoisia. Länsimaisittain tämä on kuitenkin uutta, ja muutos on ollut nopea. Ainutlaatuista on, että menestyvät miehet voivat nyt nauttia polygamian eduista huolehtimatta avioliittoon perinteisesti kuuluneista velvoitteista. Ajallemme ominaista onkin yksilön halujen ja oikeuksien korostaminen ilman niihin liittyviä vastuita.
Arkipäiväistyminen ja kaupallistuminen nakersi seksisuhteen ainutlaatuisuutta ja intiimiyteen liittyvää mystiikkaa. Treffisovellukset muistuttavat valintamyymälää, jossa voi loputtomiin vertailla eri tuotteiden ominaisuuksia. Tinder-paradoksina tunnetussa ilmiössä katalogin selailija ei kykene lukitsemaan vastausta, koska ehkä jo seuraava profiili on täydellinen. Kumppanuuden korvaajaksi keksittiin hyöty-ystävyys. Kertakäyttökulttuuri teki seksistä kulutustavaraa, jossa seuralaista käytetään masturbointivälineenä.
Etenkin naisten onnellisuus on laskenut viimeisten 50 vuoden aikana. Mielenterveysongelmat ovat kasvaneet epidemiaksi ja erityisen paljon tästä kärsivät nuoret, korkeakoulutetut, kaupungissa asuvat naiset.
Isoin katukuvassakin näkyvä muutos on syntyvyyden romahtaminen. Suomalaistenkin aiemmin terhakka väestöennustekäyrä on lerpahtanut jyrkästi laskevaksi. Väestöromahdus on niin jyrkkä, että sellaista ei ole koettu edes sotien ja nälänhädän aikana. Lapsi näyttää menneen pesuveden mukana.
Lohdutuksena voidaan todeta, että keksittiin sentään naisten orgasmi. Harmillisesti siitäkin päästään nauttimaan kovin vähän. Seksistä puhutaan paljon, mutta aviovuoteen peitto heiluu vähemmän kuin ennen. Siitä puhe, mistä puute.
Joidenkin mielestä vallankumous on vielä kesken. Heidän mukaansa tarvitaan lisää vapautta ja radikaaleja muutoksia. Instituutioita pitää ravistaa ja hallintoelimiä heilutella, kunnes viimeinenkin pisara on tiristetty.
Tällainen kehitys ei ole kovinkaan todennäköinen. Vallankumous sopii parhaiten nuorten temmellyskentäksi, joten puuhasta on puhti poissa. Tulevat nuoret ovat nykyisyyden lapsia, ja vallankumous on kirjaimellisesti syönyt omat lapsensa. Vain uskovaiset ja äärikonservatiivit lisääntyvät tarpeeksi. Poliittinen suuntautuminen on osittain perinnöllistä, joten harvalukuiset nuoret ovat todennäköisesti aiempaa konservatiivisempia.
Liberaalit tuulet laantuvat ja heiluri kääntyy toiseen suuntaan. Alussa liike on ollut hidasta, mutta kiihtyessään sen nopeutta ja rajuutta voi olla mahdoton pidätellä. Yhteiskuntamme ei tällä hetkellä suoriudu perustehtävästään. Jos emme käännä suuntaa, sivilisaatiomme ei jaksa maaliin saakka. Pahimmillaan kehitys voi johtaa vapauden ja valistuksen hedelmien menettämiseen.
Jos niin käy, vastaus otsikon kysymykseen on selvä. Vallankumous oli harha-askel ja hairahdus. Kävi niin kuin sanonnassa: ”Hetken hurmio, loppuelämän turmio”. Yhteiskunnassamme ja arvoissamme on paljon säilyttämisen arvoista, joten toivottavasti lopahtanut vire saadaan vielä virkoamaan. Vain sen avulla voidaan pusertaa onnellinen loppu.
Avioerojen yleisin syy on naimisiinmeno. Pariutuminen voi johtaa persaukiseen riutumiseen.
Vallankumous ei suihinkaan epäonnistunut. Jos johonkin olen pettynyt, niin miesten velttouteen sillä saralla.
On siinä meillä varsinainen moraalinvartija.
1800-luvulleko tässä pitäisi palata hellan ääreen?
Ei jatkoon tämä!
Jos aihe kiinnostaa, suosittelen Louise Perryn kirjaa The Case Against the Sexual Revolution. Perryn käsityksiä on muokannut erityisesti useita vuosia kestänyt työskentely raiskauskriisikeskuksessa. Tässä muutamia poimintoja kirjan havainnoista:
Perry osoittaa esimerkein liberaalin feminismin tiettyjen ajatusrakennelmien luonteen ylellisyysuskomuksina. Sinänsä hyvää tarkoittavilla tavoitteilla on yleensä seurauksia, joita ei tultu ajatelleeksi. Sofokleen sanoin: ”Ei mikään suunnaton tule kuolevaisten elämään ilman kirousta.”
Kirja on helppolukuinen, se ei saarnaa, moralisoi eikä paasaa. Se kertoo seksuaalisen vallankumouksen sivutuotteena toksiseksi muuttuneen deittikulttuurin, kaikkialle tunkeutuvan pornon ja seksiteollisuuden hirvittävästä hinnasta, jonka maksavat etupäässä tytöt ja nuoret naiset. Toisin kuin liberaali feminismi on halunnut meidän uskovan, miehet ja naiset ovat erilaisia ja heidän toiveensa parisuhteen ja seksuaalisuuden saralla ovat erilaiset. Jotta tätä ei ymmärrettäisi väärin, pitää aina muistaa mainita, että kyse on nimenomaan miestyypillisistä ja naistyypillisistä tarpeista. Yksilötasolla on silti paljon eroja.
Koska sekä liberaali että radikaali feminismi ovat pienen eliitin ajamia aatteita, niiden innokkaimmat julistajat ovat poikkeusyksilöitä. Monet heidän kannattamansa asiat ovat lähinnä älyllistä masturbaatiota, joka ei palvele naisten suuren enemmistön etuja. Tavallisten ja etenkin vaikeassa tilanteessa olevien naisten kohtaamat ongelmat ovat aivan erilaisia. Haitat, joita eliitti ei kohtaa eikä tule edes ajatelleeksi, tulevat näiden naisten maksettaviksi (ylellisyysuskomus). Perry toteaa, että seksuaalinen vallankumous on pettänyt naiset, joita enemmän ovat kärsineet vain lapset. Ratkaisu ei tietenkään ole paluu 50-luvulle eikä se olisi mahdollistakaan.
Seksuaalisen vallankumouksen suurimpia hyötyjiä ovat sosioseksuaalisesti aktiiviset naiset ja etenkin hierarkian ylimmillä portailla olevat miehet, joiden osuus väestöstä on pieni. Tähän irtoseksistä nauttivaan ryhmään kuuluvat miehet ovat usein saalistajia ja manipulatiivisia hyväksikäyttäjiä, joiden taipumukset pääsevät nykyisessä kulttuurissa valloilleen. Esimerkiksi kuristaminen seksin yhteydessä on nykyään kuulemma normaalia. Se on vain kivaa leikkiä, kunhan siihen on suostumus. Sama pätee prostituutioon, jota liberaali feminismi puolustaa. Perry kummeksuu tätä epäloogisuutta, koska progressiiviset ideologit suhtautuvat hikipajojen riistettyyn työvoimaan aivan eri tavalla.
Perry tarjoaa käytännöllisiä ohjeita, kuten kehotuksen kuunnella omaa äitiä. Ehkä kaikki tämän tarjoamat neuvot eivät olekaan ihan typeriä.
Jos juttu jäi vaivaamaan sopivasti, lisää spekulointia löytyy täältä.