Tarvitaan muutakin kuin ruokaa ja rauhaa
John B Calhounin 60- ja 70-luvuilla National Institute of Mental Healthin rahoituksella suorittamat kokeet tunnetaan nimellä ”hiiriutopia”. Jyrsijöille luotiin täydellinen ympäristö: rajattomasti ruokaa ja suojaa, ei petoja, ei tauteja. Hiiret saivat elää ja lisääntyä yltäkylläisyydessä. Koejärjestelyistä tunnetuin oli nimeltään Universumi 25.
Populaatio kasvoi aluksi nopeasti, kun kaikki hiiret selvisivät aikuisuuteen ja resursseja oli yllin kyllin. Yllättäen kasvu kuitenkin tasaantui kauan ennen tilan täyttymistä. Hiiret alkoivat käyttäytyä oudosti. Kilpailun hävinneet urokset eivät voineet hakeutua muualle etsimään uutta reviiriä. Tämän seurauksena ne turhautuivat ja vetäytyivät normaalista sosiaalisesta elämästä.
Tutkijoiden kaunokaisiksi nimittämä joukko uroksia keskittyi syömään, nukkumaan ja itsensä sukimiseen. Ne olivat pakkomielteisen kiinnostuneita ulkonäöstään, mutta eivät osoittaneet kiinnostusta naaraita kohtaan. Välillä ne puhkesivat satunnaiseen tarkoituksettomaan väkivaltaan.
Joillain yksilöillä esiintyi hyperseksuaalista käyttäytymistä, joka ei tähdännyt lisääntymiseen. Myös kannibalismia alkoi esiintyä, vaikka ruokaa oli jatkuvasti tarjolla.
Samaan aikaan alfaurokset uupuivat joutuessaan jatkuvasti puolustamaan reviiriään. Naaraat ottivat urosten roolin. Naaraista tuli aggressiivisia, ja ne alkoivat laiminlyödä ja pahoinpidellä poikasiaan. Vähitellen hiiret lakkasivat lisääntymästä. Hiiriutopia osoittautui dystopiaksi, jossa yksikään hiiri ei enää lisääntynyt, ja lopulta kaikki kuolivat.
Tarkoituksettomuus ja sosiaalisesti liian monimutkainen ympäristö aiheuttivat hiiriyksilöiden henkisen kuoleman ja yhteisön tuhon. Calhoun nimesi merkityksellisten roolien katoamisen ”ensimmäiseksi kuolemaksi”. Tässä vaiheessa hiiret lakkasivat pariutumasta ja hoivaamasta jälkeläisiään ja menettivät kiinnostuksen ympäristöään kohtaan. Sen jälkeen koitti ”toinen kuolema”, kun hiiret eivät lisääntyneet, yhteisö kuihtui ja viimeisetkin yksilöt menehtyivät.
Ihmisen aivot ovat isompaa aivokuorta lukuun ottamatta rakenteellisesti samanlaiset kuin hiiren aivot. Onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin tutkimuksen havaintoja voidaan soveltaa ihmisiin. Calhoun itse piti havaintojaan yhteiskunnallisesti merkittävinä.
Kiinnostava koe. Pitäisi vielä testata ihmisillä.
Fjodor Dostojevski totesi, että ihminen ei pysty ammentamaan onnea pelkästä leivästä ja auvoisesta tasapainosta. Hänen mukaansa täysipainoinen elämä edellyttää draamaa, ristiriitoja ja moraalista jännitettä.
Hiiriutopiakontekstiin sopii seuraava vapaasti suomennettu ajatus Dostojevskin vuonna 1864 julkaisemasta teoksesta Kellariloukko (tunnetaan myös nimellä Kirjoituksia kellarista).
Osoittakaa ihmiselle kaikki maalliset siunaukset, upottakaa hänet onneen, niin että vain kuplat nousevat pinnalle. Suokaa hänelle sellainen maallinen yltäkylläisyys, ettei hänen tarvitse kuin nukkua, syödä kakkusia ja huolehtia ihmissuvun jatkumisesta. Silloinkin hän pelkästä pahansuopuudesta, silkasta kiittämättömyydestä tekisi teille jonkin alhaisen tempun.
Näen myös kiinnostavan kontrastin hiiriutopian ja John Steinbeckin klassikkoteoksen Hiiriä ja Ihmisiä välillä. Hiiriutopian asukkaat elivät yltäkylläisyydessä, romaanin hahmot materiaalisessa puutteessa. Molemmissa sosiaalisten suhteiden ja merkityksen kadottaminen johti umpikujaan.
Jos juttu jäi vaivaamaan sopivasti, samaa tyyliä löytyy lisää täältä.