Runollisen kielen tutkielma
Whitney Hansonin ”In poetry we say” -sarja sai miettimään, miten kieli on paljon enemmän kuin peräkkäin olevia sanoja. Päätin suomentaa muutamia, koska näin ne heräävät eloon mielessäni.
Aluksi pari Larson Langstonin samaisen sarjan innoittamaa lyhyttä runoa.
Suomeksi sanotaan: Ikävöin sinua.
Runokielellä sanotaan:
Jäljitän poissaolosi muotoa paikoissa,
joissa naurusi tapasi viipyillä
ja annan kaikujesi täyttää tyhjät tunnit.
Suomeksi sanotaan: Toivon, että olet onnellinen.
Runokielellä sanotaan:
Olkoon päiviäsi lämmittävä aurinko yhtä lempeä kuin sarastavan kasteen ensisuudelma laakeripuun lehdillä, joiden alla kerran rakastelimme.
Tässä puolestaan ilmiön alulle laittaneen Whitney Hansonin oma tyylinäyte.
Suomeksi sanotaan: En voi lakata
ajattelemasta sinua.
Runokielellä sanotaan:
Tiedän, että tapasimme vasta enkä halua edetä liian nopeasti,
mutta en saanut unta viime yönä,
koska en tiedä toista nimeäsi
enkä sitä, miten juot kahvisi,
ja jostain syystä mikään maailmassa ei ole kiinnostavampaa.
Paitsi ehkä se, miltä hiuksesi näyttävät sotkuisina aamulla
ja mikä saa sinut nauramaan niin, että alat itkeä
tai mikä saa sinut nauramaan, kun itket.
Kumpi vain tai kaikki nämä tiedot käyvät.
Tiedän, että tapasimme vasta enkä halua edetä liian nopeasti,
mutta en pystynyt keskittymään aamulla,
koska minun täytyy kuulla, millaisesta noutoruoasta pidät
ja mitä ovat unelmat, joita et ikinä kertoisi ääneen, mutta joiden salaa toivot toteutuvan.
Ja jos ostaisin sinulle kukkia, haluaisitko niiden olevan sinisiä.
Tiedän, että tapasimme vasta enkä halua edetä liian nopeasti,
mutta yhtäkkiä äänesi soi luupilla mielessäni enkä varmaan koskaan sano tätä ääneen
ja minun pitäisi varmaan käydä nukkumaan.
On vain niin, että yhtäkkiä kaikki mikä on tärkeää sinulle, on tärkeää minulle.
Taiteen voima ja usein inspiraatiokin on elämän ristiriidoissa ja monimutkaisuudessa. Vastakohtaisuudet korostavat sitä, mikä tekee elämästä merkityksellistä ja kaunista. Tässä oma lisäykseni Hansonin sarjaan.
Suomeksi sanotaan: Elämä on täynnä vastakohtia.
Runokielellä sanotaan:
Kun surun lyijypaita painaa rintaa,
muistan ilonsäteiden kepeyttä.
Kun vihan liekit roihuavat,
muistan lempeää katsetta syksyisessä metsässä.
Kun elämä on pirstaleina,
muistan valon pääsevän sisään säröistä.
Kun riidat raastavat,
muistan sydänten yhteisen rauhan lyönnit.
Jos haluat hiljentyä vielä tovin saman sävyn äärellä, lisää löytyy täältä.
On sangen virkistävää, että käännät suomeksi.
Kieli ei käytössä virty, vaan vetreytyy.
Nouse, riennä, Suomen kieli,
kanna kaunoinen perintö isien,
nosta maasi maine, arvo,
kunniaan se entiseen.
Terve kieli, terve mieli.