Elävä Buddha
Olipa kerran vaeltava munkkiKylästä kylään matkusteleva köyhä buddhalaismunkki, joka teki matkaa kattonaan taivas ja turvanaan hiljainen rukous.
Eräänä iltana hän saapui pieneen majataloon ja pyysi sieltä yösijaa.
Majatalossa asui nuori neito, luonteeltaan lempeä ja kasvoiltaan kuulasVaalea iho oli kauneusihanne. Tyttö mieltyi munkkiin heti tämän nähdessään. Hän järjesti vieraalle huoneen kuntoon, tarjosi ruokaa ja viipyi ovenpielessä vähän pidempään kuin oli välttämätöntä.
Kun ilta vaihtui yöksi ja munkki aikoi vetäytyä levolle, tyttö saapui hiljaa huoneeseen lyhty käsissään ja sanoi kainosti:
– Voisinko tänä yönä jäädä tänne kanssasi, ihan ilman taka-ajatuksia?
Munkki hämmentyi ja vastasi:
– Olen otettu, mutta polkuni on toinen. En voi yöpyä naisen kanssa samassa huoneessa.
Tyttö vaikeni hetkeksi, mutta ehdotti sitten hiljaa:
– Jos olen niin vastenmielinen sinulle, pyytäisin edes yhtä muistoa. Maalaa minut pyhäksi kuvaksiPerinteinen buddhalainen kuva, ehkä Amida-buddha tai Kannon. Vaikka en voi olla vierelläsi, voisin ehkä olla rukouksissasi läsnä.
Munkki myöntyi tytön pyyntöön. Hän otti esiin paperin ja siveltimen. Sitten hän maalasi tytön hahmon sydämen silmin: lempeänä, säteilevänä, hiljaisena Buddhan kuvana. Tyttö katsoi kuvaa lumoutuneena koko yön. Kun päivä valkeni, munkki jatkoi matkaansa tytön katsoessa pitkään hänen jälkeensä.
Siitä pitäen tyttö katseli kuvaa aamusta iltaan vienosti hymyillen. Päivät kuluivat ilman, että hän puhui tai söi juuri mitään. Hän vain tuijotti kuvaa liikkumatta. Eräänä aamuna tyttö oli poissa. Hänen sanottiin kadonneen kuvaan kokonaan.
Majatalon väki lähetti munkille sanan ja pyysi tätä palaamaan. Saatuaan kuulla tytön kohtalosta, munkki suri ja katui maalanneensa kuvan. Hän vei sen läheiseen temppeliin ja toimitti neidolle muistopalveluksen. Kuva jäi temppeliin ja ajan myötä ihmiset alkoivat kutsua sitä Eläväksi BuddhaksiIhmeellisen voiman saava kuva on suosittu teema kansantarinoissa, koska se oli saanut sydämen sykkimään – ainakin yhdessä rinnassa.
Tuli nähdyksi
katse teki todeksi
muutti kuvaksi
Vaeltava munkki (旅の僧, tabi no sō) tarkoittaa kylästä kylään matkustelevaa buddhalaismunkkia. Japanilaisessa kulttuurissa tällaiset munkit edustivat viisautta ja yleisesti myös köyhyyttä ja riippuvaisuutta muiden vieraanvaraisuudesta.
Kuulaalla iholla viitataan tässä varsinkin Edo-kaudella vallinneeseen kauneusihanteeseen. Vaalea iho (色白, irojiro) yhdistettiin kauneuteen ja hienostuneisuuteen.
Pyhä kuva (仏の絵, hotoke no e): perinteinen buddhalainen kuva — tässä Amida-buddha tai Kannonin kaltainen lempeä hahmo, joka toimii samalla se symbolina puhdistuneesta muistosta.
Elävä Buddha (生身の仏, shōjin no hotoke): Tässä ilmenee ajatus, että tyttö sulautui pyhyyteen rakkauden ja kaipauksen voimasta. Legendat, joissa kuva saa ihmeellisen voiman, olivat suosittuja kansantarinoissa.