Kukkaisukko ja naurismaan aita
Olipa kerran akaton ukko. Edes karaokea ei oltu vielä keksitty, joten mistäpä ukko olisi sellaisen itselleen löytänyt. Ukolla oli seuranaan vain koira, jota hän rakasti kuin omaa lastaan. Ukolla oli tapana antaa sille herkkupaloja ruokapöydästä ja hänen lempeä kohtelunsa palkittiin. Viisas koira oli hänelle monella tapaa apuna.
Ukolla oli naapurina äreä äijä – varsinainen riesa mieheksi. Sen ajan mikä jäynän tekemiseltä liikeni, känttyrä käytti juonien punomiseen. Jos ukko kylvi hirssiä, äijä usutti tanukinKirjaimellisesti supikoira. Japanilaisissa taruissa muodonmuuttaja ja keppostelija. pellolle syömään jyvät. Jos ukko sai puutarhassaan persikkapuun tuottamaan, äijä vei yön pimeydessä puihin toukkia syömään hedelmät. Ja jos ukko rakensi vajan, äijä kyhäsi viereen komeamman voidakseen kerskua, että hänelläpä on isompi.
Jos ukko aikoi ostaa palan maata, naapuri ehätti edelle viedäkseen kaupan hänen nenänsä edestä. Jos ukko mieli hankkia hiehonNuori, poikimaton lehmä, naapuri meni myyjän pakeille puhumaan pahaa ukosta. Kiusanteosta koitui ukolle jatkuvasti murhetta ja vaivaa.
Ukko vaelsi päivittäin koiransa kanssa pelloilla ja kukkuloilla. Kun koira äkkäsi jotakin, se kohotti kuononsa ilmaan ja raapi maata tassullaan. Kun ukko sitten kaivoi maata, löytyi aina jotain arvokasta.
Eräänä päivänä koira johdatti ukon suuren puun luoPellolla kasvava suuri puu viittaa pyhään paikkaan keskellä peltoa ja alkoi raapia ja kaivaa maata sen juurella. Ukko arveli, että maan alla täytyi olla kultakätkö. Hän pinkaisi kotiin hakemaan lapiota. Kaivettuaan hän löysi ilokseen ison kasan kultarahoja.
Ukko kantoi aarteen kotiin. Näin ukosta tuli rikas. Hänen lempeä sydämensä oli täynnä kiitollisuutta koiralle, jonka ansiota vauraus oli. Hän hyväili ja silitteli koiraa ja antoi sille parhaat palat, mitä talolla oli tarjota.
Naapurin äreä äijä kuuli ukon hyvästä lykystä ja tuli käymään. Hän pyysi perin kohteliaasti koiraa vähäksi aikaa lainaan. Ukko ei olisi millään hennonut luopua rakkaasta lemmikistään. Hän ei kuitenkaan tohtinutTämä selittyy japanilaisella pidättyvyydellä (enryo). Vertaa suomen kursailu. antaa tylyä vaikutusta, joten suostuiTämä selittyy japanilaisella velvollisuudentunteella (giri). lainaamaan koiraa naapurille.
Äijä vei koiran kotiinsa ja tarjosi sille hyvän illallisen toivoen, että koira seuraavana päivänä löytäisi hänellekin aarteita. Koira pysyi kuitenkin hiljaa paikallaan. Se ei suostunut syömään, vaikka äijä tarjosi sille maittavimpia herkkuja.
Seuraavana päivänä mies juoksutti koiraa pelloilla ja kukkuloilla houkutellakseen sen etsimään aarteita. Koira ei korvaansa lotkauttanut. Silloin äijä kimpaantui, potki ja löi koiraa. Kun siitäkään ei ollut apua, hän tarttui kuokkaan ja tappoi koiran siihen paikkaan.
Kun ukko kuuli uutisen, hän itki katkerasti ja kiirehti paikalle. Löydettyään kuolleen koiransa hän pystytti sen haudalle pienen muistokiven. Hän laski kivelle kukkia ja vettä ja poltti rakkaan ystävänsä kunniaksi suitsukkeita.
Yöllä koiran henki ilmestyi ukolle unessa ja sanoi:
– Kaada hautani ylle kurotteleva mänty, tee siitä huhmare ja survo siinä riisikakkuja.
Ukko teki työtä käskettyä ja valmisti puusta huhmareen. Sitten hän keitti riisin tiiviiksi taikinaksi ja alkoi survoa sitä uudessa huhmareessa. Hän oli tuskin aloittanut, kun riisi muuttui kasaksi kultarahoja.
Häijy naapurin äijä oli tarkkaillut tapahtumia ja mielessään ynnännyt, kuinka paljon kultaa saisikaan tehtyä. Hän läksi kiltin ukon talolle huhmaretta lainaamaan. Hän yritti tarkasti matkia ukon liikkeitä, mutta survoksesta syntyi vain paksua, mustaa mönjää. Se kärysi palaneelle ja sen löyhkä houkutteli kärpäsiä. Äijä ei saanut lantin lanttia, ei edes kuparista.
Kun aarre jäi ilmestymättä ja huhmare vielä lemusikin taivaisiin asti, äijä hurjistui. Hän mesosi huhmareen olevan kirottu, kaatoi sen kumoon ja hakkasi kirveellä kappaleiksi. Poltettuaan päreensä ja huhmareen jäännökset pesässä hän nakkasi tuhkat naurismaan lannokkeeksi.
Ukko oli murheissaan kuullessaan huhmareensa kohtalosta. Hän kävi keräämässä tuhkat ja asetti ne kukkaruukkuun. Kotona hän laski ruukun koiransa henkitaulunPieni puulaatta, johon on kirjoitettu vainajan buddhalainen nimi ja kuolinpäivä eteen ja sytytti suitsukkeen.
Eräänä päivänä ukko meni kukkaruukkua kantaen puutarhaansa. Siellä kasvoi kirsikkapuita, mutta näin talvella ne olivat paljaina. Ukko otti kourallisen tuhkaa ja siunasi puut sirottelemalla tuhkaa niiden ylle. Kuin taikaiskusta puut puhkesivat kukkaan.
Ihmeellinen uutinen kiiri kauas ja kantautui aina keisarin korviin saakka. Hän noudatutti ukon eteensä ja käski tätä kokeilemaan taikaa hänen silmiensä edessä. Ukko totteli, otti kukkaruukusta tuhkaa ja sirotteli sitä palatsin puutarhan kirsikkapuiden ylle. Samassa ne kaikki puhkesivat kukkaan.
Kun häijy naapurin äijä kuuli tästä, hän kaapi viimeisetkin tuhkat pesästä ja lähti ne mukanaan pellolle. Hän ripotteli tuhkaa kuihtuneiden puiden ylle toivoen niiden puhkeavan kukkaan.
Silloin nousi tuulenpuuska, joka lehautti tuhkan lentoon. Keisari ja koko hoviväki saivat pölyä suut silmät täyteen.
Äijä raahattiin yskivän keisarin eteen tuomittavaksi. Tuomio oli ankara: äijän tuli viettää loppuelämänsä tekemällä hyviä tekoja kaikille kyläläisille, joita hän oli ennen piinannut. Hänet pantiin paikkaamaan aitoja, kantamaan vesiä, keräämään polttopuita ja auttamaan vanhuksia kylänraitin yli. Ja niin äijä, joka oli ollut maanvaiva vailla vertaa, saisi viettää jäljellä olevat päivänsä olemalla muille hyödyksi.
Tämä otti äijän luonnolle siinä määrin, että hän pötki pakoon pää kolmantena jalkana. Äijänrahjusta ei kaivannut kylässä kukaan, ei edes naurismaan aita. Kiltti ukko puolestaan sai elellä rauhassa lopun ikäänsä, kukkia kasvatellen ja koiransa muistoa vaalien.
Karattuaan äijä jatkoi keppostelua toisessa kylässä. Uuden kylän asukit eivät olleet yhtä pitkämielisiä kuin kiltti ukko oli ollut. Taas äijä raahattiin tuomiolle, tällä kertaa kyläneuvoston eteen. Neuvoston äänten mennessä tasan kyläpäällikön ääni ratkaisi. Äijälle langetettiin rangaistuksista kaamein. Hänestä tehtiin virallinen variksenhoukutin kylän perimmäiselle pellolle. Siellä kuvatus jöröttää vielä tänäkin päivänä varisten raakuttavana.
Kertomus perustuu Yei Theodora Ozakin tarinaversioon kiltistä kukat kasvamaan saavasta ukosta. Suomennoksessa kääntäjä on ottanut vapauksia alkuperäistekstin suhteen, kuten suullisen perinnön suhteen sopiikin tehdä.
Koiran ukolta saama kohtelu on tarinassa epätyypillisen hyvää. Koiria pidettiin tuohon aikaan hyötyeläiminä eikä lemmikkeinä saati perheenjäseninä. Niille syötettiin perusruokaa ja tähteitä.
Tarina liittyy animistiseen maailmankuvaan, jossa puut ja eläimet ovat henkistä merkitystä omaavia olentoja. Yksittäisiä puita saatettiin pitää henkien asuinsijoina. Erityisesti kirsikankukkien puhkeaminen symboloi Japanissa elämän kauneutta, jota katoavaisuus korostaa. Tarinaa voi lukea niinkin, että hyvyys ei palkitse vain materiaalisesti vaan myös maailman kauneuden lisääntymisenä, kuten kukkivina puita.
Uninäyt ovat japanilaisessakin kansanperinteessä tavallinen tapa, jolla henget, esi-isät ja jumalat viestivät ihmisten kanssa. Mänty symboloi pitkäikäisyyttä ja uskollisuutta. Sen katve on hyvä paikka uskollisen koiran leposijaksi.
Japanilaisessa kulttuurissa kohteliaisuusvelvollisuus on keskeinen sosiaalinen normi. Kun ukko lainaa koiraansa ikävälle naapurille, hänen käytökseensä vaikuttavat erityisesti kaksi käsitettä:
Hautakivi (墓石, hakaishi) voidaan joskus pystyttää myös eläinten muistoksi. Koiralle sellaista ei ole ollut tavallista tehdä. Hautamenoissa kukat symboloivat katoavaisuutta ja kauneutta, vesi puhdistumista. Suitsuke on rukouksen ja henkiin ylläpidettävän yhteyden merkki.
Henkitaulu (位牌, ihai) on pieni, pystymuotoinen puulaatta, johon kirjoitetaan vainajan buddhalainen nimi ja kuolinpäivä. Se toimii vainajan symbolisena edustajana kotialttarilla (仏壇,butsudan). Hautajaismenot kertovat ukon kunnioituksesta ja kiitollisuudesta. Nykyään koiran asema lemmikkinä on muuttanut käytäntöjä.
Riisikakku (餅, mochi) on perinteinen juhlaruoka, johon liitetään puhtaus ja siirtymä uuteen vaiheeseen. Mochia nautitaan erityisesti uutenavuotena. Mochia valmistetaan huhmareessa puunuijilla survoen ja jyskien.